Tervetuloa!

 

Seison auditorion ovella. Osallistujia virtaa sisään ja kättelen jokaisen sisään tulijan. Suurin osa hämmästyy ja yllättyy iloisesti tästä pienestä kohtaamisesta. Osa on automaattisesti kävelemässä kiireisenä ohi, katsomatta kohti tai muuten omassa maailmassaan. Kun astun lempeästi heidän tielleen ja ojennan käteni sanoen nimeni, pysähtyminen henkii noloutta, epäillystä ehkä avuttomuuttomuutta. Edelleen rauhallisena toivotan osallistujan tervetulleeksi ja mitä tapahtuu –  hän rauhoittuu, asettuu, hymyilee ja saapuu henkisesti samaan tilaan.

Luennon alussa avaan miksi tein näin. Kohtaaminen on pieni ajan ikkuna, josta tarkastellaan muun muassa omaa paikkaa tilassa, omaa arvoa yhteisössä, minuutta; kuka oikein olen ja luottamusta itseen sekä toiseen. Tuo pieni hetki on ihmisyyden hengissä selviytymisen peili, jossa kysytään “olenko turvassa?” ja “voinko asettua tähän levollisesti vai pitääkö reagoida ympäristön ärsykkeisiin?”.

Professori Nina Sajaniemi on todennut, että muuntuvana ihmisenä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on jopa fataali tarve. Turvan ja luotettavuuden tutka, mantelitumake, skannaa noin kolmessa sekunnissa hetken mahdollisuudet. Seuraavan parin minuutin aikana hermoverkosto on kerännyt aktivoivan (sympaattisen) ja rauhoittavan (parasympaattisen) järjestelmän välityksellä, kuinka voi asettua juuri tähän hetkeen.

Läsnäolo edellyttää omaa tietoisuutta asettua hetkeen. Aivot pyytävät joko tekemistä tai lepoa. Läsnäolo on taitoa säädellä omaa hätää ja tunnistaa millainen tekeminen tuo lepoa.

 

Oman tutkan tuntemus

“Kiire on tunnetila, jolla on jännitteinen suhde aikaan” sanoo tutkija Anna-Liisa Niemelä. Läntisen pallonpuoliskon elämänrytmiin ja toimintaan liittyy rationaalisuus ja päätteleminen; elämme “päissämme” unohtaen muun kehon viestit. Tekeminen ja aikaansaaminen suorastaan taikovat vaatimuksia. Pahimmillaan tekeminen vie ylisuorittamiseen ja stressaantumiseen.

Neurologi Antonio Damasion tutkimusten mukaan oman kehon tuntemusten tutkan tunnistaminen tuo tietoisuuteen kehossa olevat jännitteet ja kanavat, joita aistimalla voi tehdä vaihtoehtoisia päätöksiä. Stressihormonitulva voi tilapäisesti sekoittaa tämän arvokkaan tutkan.

 Onneksi sisäisen tutkan voi virittää uudelleen. Pysähtymällä ja kiinnittämällä huomiota aistimuksiin tässä ja nyt. Muutaman viikon ajan voi tarkkailla, millaiset arkiset tekemiset rauhoittavat ja millaiset kiihdyttävät. Kun havainnot kirjaa ylös, huomaa nopeasti, ettei mikään välitön uhkaa omaa tai läheisten henkeä.  Luottamus ja turva syntyvät. Stressitila pääsee laukeamaan.

 

Liike mahdollistaa yhteyden

Nina Sajaniemi & al. kuvaavat liikettä elämän perusominaisuudeksi. Kaikki elävä etsii tavalla tai toisella yhteyttä omaa olemista turvaaviin ympäristön tekijöihin.

Alun kättely-tarina kuvaa tämän yhteyden rakentamista. Kohtaamisella vahvistetaan sisäisen palkitsemisjärjestelmän dopamiinipurkausta. Myönteisesti latautuneet ärsykkeet vetävät puoleensa ja vahvistavat liittymistä, lisäävät luottamusta omaan arvoon yhteisön jäsenenä. Peilisolut imuroivat eleet, ilmeet ja asennot ladaten kohtaamisen ilmastoa auditorioon sisään tulijalle. Kättely on tuttu liike, jonka voi kokea turvalliseksi. Yhteys on syntynyt.

Kuinka kohtaat toisen?
Mikä vahvistaa sinun kokemustasi läsnäolosta?
Miten säätelet itseäsi paineen keskellä?
Millä tavoin luot yhteyttä?

 

Tarja Seppälä

työnohjaaja STOry, kouluttaja

oivalluttaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja

www.valoanakyvissa.fi

Kirjoittaja

admin

Jätä kommentti

Sähköpostiasia ei julkaista, merkityt kentät ovat pakollisia